Snack

Mr. Snack (alias Janne Kokkonen) liittyi bändiin vuonna 2003 ja on toiminut siitä asti bändin kosketinsoittajana. Nakin mielestä  muistorikkain Negativen keikka oli vuonna 2003 Aitoon kirkastusjuhlissa. Hänen sanojensa mukaan siellä oli ”kiihkeä ja hikinen meininki”. Hyvän meiningin kruunasi Nakin mukaan kiipparistandin lahoaminen toisessa biisissä.    

 

Tavoitteenaan rockmuusikkona hänellä on kehittää edelleen henkilökohtaisia musiikillisia ja teknillisiä taitoja, olla yhteensulautunut osa bändin musiikkivirtausta sekä pitää myös täysillä hauskaa. Jos Nakilta kysyttäisiin neuvoja aloittavalle muusikolle, hän kehottaisi seuraavasti ”sukella rockin, psykedelian ja vahvojen melodioiden universumiin ilman pelkoja. Valmista itsellesi kuppi teetä ja ota rennosti”.  

 

Muun muassa Pink Floydia, Rolling Stonesia ja Led Zeppeliniä kuuntelevan kiipparistin mielestä kaikkien aikojen kovin albumi on Led Zeppelinin Brown Bomber. Hänen mielestään levyllä tiivistyy täydellinen yhteensoitto ja monipuolinen bluesrock. Lisäksi albumin kansilehti miellyttää silmää.   


Kun Nakilta kysyttiin vuonna 2006 että ”mitä Negative tekee viiden vuoden päästä” hän vastasi, että bändi kiertää tuulispäänä maailman rock-areenoita. Lisäksi hän uskoi, että bändi harkitsisi mentaalista ja musiikillista opintomatkaa Nepalin vuoristoon.

 

Mr. Snack (a.k.a. Janne Kokkonen) joined the band in 2003 and has worked ever since as the band's keyboardist. The most memorable Negative gig for Snack took place in 2003 at Aitoon Kirkastusjuhlat. He has said that the atmosphere there was passionate and sweaty. According to Snack the climax of the show happenend when his keyboard stand broke during the second song.     


His goals as a rock musician are to further develop his personal musical and technical skills, to be a merged part of the band's music and also to have loads of fun. If Snack was asked for advice for a beginner musician, he would instruct the following "Dive into the universe of rock, strong melodies and psychedelia without fear. Prepare yourself a cup of tea and relax. "     


Among others Snack listens to Pink Floyd, the Rolling Stones and Led Zeppelin and in his opinion the all-time greatest album is Led Zeppelin's Brown Bomber. He thinks the album combines a complete harmony in music and versatile blues rock. In addition, the album cover page is pleasing to the eye.  

   

When Snack was asked in 2006 what Negative would be doing in five years he replied that the band would be extremely busy touring rock arenas around the world. In addition, he believed that the band would consider a mental and musical study trip in Nepal mountains.