Keikkamuistot | Gig memories

18.12.2010 Kulttuuriareena 44, Kuopio

Posted on December 18, 2010 at 7:00 PM

Aamulla porukkamme heräili vähitellen ja melko myöhäiseksi venähtänyt edellinen ilta taisi painaa vielä kaikkia meistä. Vietimme päivän kuitenkin leppoisasti jutellen ja musiikkia kuunnellen, ja vasta viiden jälkeen lähdimme kävelemään kohti keskustaa. Emme kuitenkaan suunnanneet suoraan keikkapaikalle vaan kävimme melkein jo perinteeksi muodostuneen tapamme mukaan ensin syömässä kiinalaisessa ravintolassa.

 

Keikkapaikalle saavuimme hieman seitsemän jälkeen, jolloin ovet olivat jo auenneet ja saimme astella suoraan sisälle joutumatta jonottamaan ulkona jäätävässä pakkasessa. Olimme kaikki varautuneet siihen, että paikan ovella olisi puhallutus, sillä tapahtumaa oli mainostettu päihteettömänä. Näin ei kuitenkaan ollut eikä ovella tarkastettu edes laukkuja, mikä tuntui todella oudolta, sillä olihan kyseessä nuorisotalo. Jätettyämme takkimme naulakkoon kurkkasimme saliin, jossa oli vain muutama rivillinen ihmisiä lavan edessä. Koska emme jaksaneet seistä lavan edessä koko iltaa, siirryimme viereiseen huoneeseen, jossa pelasimmekin biljardia melkein koko lämppäribändin esiintymisen ajan. Illan ensimmäisenä bändinä toimi edellisen illan keikallakin soittanut Hey Heather, josta minulla ei vielä toisen keikan jälkeenkään ole oikein minkäänlaista mielikuvaa, sillä en kummallakaan keikalla kuunnellut bändiä oikeastaan yhtään. Muiden tyttöjen mielestä orkesteri kuulosti hieman Disco Ensembleltä, joten sen verran mitä bändiä kuuntelin, keskityin vain löytämään yhtäläisyyksiä kyseisen bändin kanssa.

 

Hey Heatherin lopetettua siirryimme lavan edustalle odottamaan Negativen keikan alkua. Roudaustauon aikana katselimme, kuinka lämppäribändi jakeli yleisöön kymmeniä julisteita ja kirjoitteli nimmareita eturivin faneille, mutta aika tuntui silti kuluvan äärimmäisen hitaasti. Paikalle oli kerääntynyt mielestäni myös aivan liian vähän ihmisiä siihen nähden, että keikka oli ikärajaton ja todella halpa Negativen keikaksi. Katselin ympärilleni lavan edustalla, jossa oli vain muutama rivi ihmisiä ja taaempana salissakin näkyi vain kourallinen lisää. Odotin illan keikan alkamista todella paljon ja olotila oli hieman epätodellinen. Kun näin Negativen ensimmäisen kerran livenä yli kuusi vuotta aiemmin, en ikimaailmassa olisi uskonut, että tulisin näkemään bändin sata kertaa saatikka, että saman vuoden aikana tulisi nähtyä sekä 100. että 150. keikka. Illan keikka kuitenkin oli kohdaltani 150., mikä tuntui aivan uskomattomalta ja sai minut toivomaan, että keikka olisi jollain tavalla ikimuistoinen.

 

Vihdoin lava oli valmis ja valomerkin myötä keikka pääsi alkamaan. Intron jälkeen keikan ensimmäisenä biisinä ei kuultukaan Won't Let Go:ta vaan edellisen illan tapaan No One Can Save Me Tonight. Kappale sopi loistavasti setin ensimmäiseksi biisiksi ja biisien järjestyksen muuttaminen toi kivaa vaihtelua settilistaan. Soitto kuului lavan eteen heti keikan alusta alkaen todella selkeästi ja vaikka Jonnen ääni ei mielestäni ollutkaan parhaimmillaan, en voinut kuin nauttia keikasta. Myös heti Momentissa Jonne sekoili sanoissa, mutta jatkoi hymyillen biisin loppuun asti, eivätkä kaikki yleisössä varmaan edes huomanneet, että laulaja unohti sanat.

 

Illan keikalla saimme kuulla myös akustisen osuuden, joka oli edellisenä iltana jäänyt kuulematta. Muu bändi oli jo valmiina siirtymään edellisen biisin jälkeen suoraan Jealous Sky:hin, kun Jonne pyysi heitä poistumaan lavalta, koska halusi soittaa akustisesti erään biisin. Jonnen astellessa lavan eteen kitaransa kanssa yleisöstä kuului jo Fucking Worthless -huutoja, mutta Jonnella oli toinen biisi mielessään. Laulaja alkoi kertoa, kuinka bändi ei ollut soittanut kyseistä biisiä vuoden 2005 jälkeen ja kuinka hän oli saanut kutsun Linnan Juhliin omistettuaan kyseisen biisin presidentille Yhteinen Asia -konsertissa vuonna 2005. Tässä vaiheessa olin jo aivan innoissani, sillä vaikka About My Sorrow olikin soitettu muutamaan otteeseen keikoilla vuoden 2005 jälkeenkin, tiesin, että Jonne puhui juuri siitä. About My Sorrow on yksi lempparibiiseistäni Sweet & Deceitful-albumilta, joten en olisi voinut toivoa parempaa akustista biisiä. Varsinkin kun viime aikoina tiuhaan kuullut Fucking Worthless, Lost Soul ja Still Alive olivat jo hieman alkaneet kyllästyttää. Biisi kuulosti heti alusta alkaen todella nätiltä, vaikka Jonnen kitara särisikin oudosti ja jo heti parin säkeen jälkeen tuli stoppi, kun Jonne ei muistanut enempää sanoja. Laulaja jopa kyseli yleisöstä apuja biisin jatkoon ja joku yleisöstä auttoikin sanojen muistamisessa. Parin seuraavan säkeistön jälkeen Jonne kuitenkin lopulta totesi, ettei oikeasti muista biisin sanoja ja yleisön toiveen mukaan alkoi soittaa Fucking Worthlessiä. Biisistä saimme kuulla hieman erilaisen version kuin viime aikoina keikoilla, sillä koko muu bändi ei liittynyt soittoon biisin lopussa.

 

Fucking Worthlessin jälkeen Jonne sanoi mikkiinsä, että seuraavaksi Lauri ja Nakki soittaisivat instrumentaaliversion Neverending Paradesta. En ollut todellakaan odottanut, että saisimme kuulla senkin biisin illan keikalla ja muiden bändin jäsenten ilmeistä päätellen hekään eivät olleet siihen varautuneet. Slämmerikin oli juuri ehtinyt istahtaa takaisin rumpujensa taakse, josta nyt poistui nauraen. Lauri ja Nakki kuitenkin soittivat instrumentaalin, joka kuulosti jälleen todella hyvältä. Yleisökin näytti biisistä diggailevan erityisen paljon. Kappaleen loputtua muu bändi alkoi jo palailla takaisin lavalle, mutta Jonnea ei näkynyt eivätkä muut tainneet tietää, mikä biisi seuraavaksi tulisi soittaa. Laurikin kysyi ääneen, että ”mitäs nyt sit tapahtuu?”. Jonnen akustiseen vaihdettiin nopeasti uusi piuha, minkä jälkeen laulaja asteli takaisin lavalle ja keikka jatkui Jealous Sky:lla.

 

Bändi näytti illan keikalla todella hyväntuuliselta. In My Heaven taisi olla ainakin meidän porukallemme yksi keikan kohokohdista, kun Jonne käski yleisön hyppiä kappaleen aikana. Kyseinen kappale on vakihyppimisbiisimme ja oli kivaa, kun kaikki muutkin ympärillämme hyppivät. Jonne sai biisin aikana toisenkin päähänpiston ja käski koko yleisön mennä kyykkyyn, josta sitten piti nousta ylös hitaasti käsiä heilutellen. Taisimme vain Sallan kanssa nauraa koko tilanteen, enkä ihan tajunnut koko jutun ideaa, sillä se ei oikein sopinut siihen kohtaan biisiä millään tavalla. Myös End Of The Linen aikana Jonne halusi yleisön hyppivän ja vaikka mielestämme kyseisen biisin rytmi ei oikein sovellu hyppimiseen, yritimme ensin tehdä kuten laulaja käski. Pian piti kuitenkin lopettaa, koska hyppiminen oikeassa rytmissä ei oikein luonnistunut. Ympärilleni katsellessani huomasin, että ei se muiltakaan aivan kunnolla sujunut, mutta se tuskin haittasi, sillä Jonne itse taisi olla se, joka hyppi eniten ohi rytmin.

 

Planetin jälkeen bändi poistui lavalta ja yleisö jäi huutamaan encorea. Yleisöä huudatettiin kauemmin kuin tavallisesti ja välillä olin jo kuulevinani väli-intron alkavan. Introa ei kuitenkaan ikinä tullut vaan lopulta bändi asteli lavalle ja aloitti Won't Let Go:n. Biisin lopussa katselin, kuinka koko muu bändi nauroi keskenään, kun Antti vain soitti korokkeella bassoaan, vaikka muut olivat jo valmiit lopettamaan biisin. Lopulta basisti kuitenkin huomasi tilanteen ja kyseisen kappaleen jälkeen pojat kiittivät, kumarsivat ja poistuivat iloisina lavalta, Laurikin aivan hyppelehtien. Setin lopusta jäi näin soittamatta pari biisiä, mutta ehkä bändiltä oli loppunut soittoaika kesken, kun setin keskellä soitettiin akustiset biisit ja instrumentaali.

 

Keikan jälkeen jäimme hengailemaan talon aulaan ja nähdessämme ison fanijoukon parveilevan aulan toisessa reunassa, mietimme, olisiko bändillä jälleen nimmaritilaisuus, kuten viime aikoina muillakin ikärajattomilla keikoilla. Lopulta näimme Jonnen, Nakin ja Laurin väenpaljouden takana ja niinpä asetuimme jonon jatkoksi. Ennen kuin pääsimme poikien luokse Nakki ja Lauri olivat kuitenkin ehtineet jo liueta paikalta, samoin kuin Slämmeri, joka myös oli tullut juttelemaan faneille, ja paikalla oli enää vain Jonne ja Antti. Vaihdoimme Jonnen kanssa muutaman sanan ja otimme kuvat, minkä jälkeen annoimme vuoron muille faneille. Lähtiessämme keikkapaikalta pysähdyimme vielä hetkeksi bändin auton luokse ja vaihdoimme muidenkin poikien kanssa muutaman sanan ennen kuin lopulta suuntasimme takaisin majapaikkaamme, jossa ilta jatkui huonon läpän siivittämänä pitkälle yöhön.

 

Illan keikka oli kaikin puolin aivan loistava, ja vaikka joku bändistä itse sanoikin, että edellisillan keikka Henry's Pubissa oli ollut parempi, Kulttuuriareenan keikka oli mielestäni silti mieleenpainuvampi, ja erityisesti About My Sorrow oli ihana yllätys.

 

-Teea


---------------------------------------------------------------------


Our group slept quite late in the morning and I guess the previous evening that had continued late in the night still took its toll on us. However, we spent the day relaxing, talking and listening to music and only after five we left for the city center. We didn’t head directly to the venue, though, but went to eat at a Chinese restaurant before the concert, which had almost become a tradition for us.


We arrived at the venue a little after seven, and by that time the doors were already opened and we were able to walk straight inside without having to queue up outside in the icy weather. We were all prepared for the fact that there would be a breathalyzer at the door and they would test the alcohol concentration in everyone’s blood, because the event was advertised as substance-free. That they didn’t have and they didn’t even check our bags which was really unusual since the show was held at a youth center. After leaving our coats on the racks we looked to the room where the stage was and saw that there were only a few rows of people. Since none of us really wanted to stand in front of the stage the entire evening, we moved to the other room where we played pool almost the whole time the warm-up was playing. The evening's first band was Hey Heather and they had been the opening act the night before, too. Even after this second gig I don’t really have any opinion about the band, because I didn’t listen to them almost at all that day or the day before. The other girls thought that the band sounded a bit like Disco Ensemble, so that much what I listened to them, I focused only on finding similarities with that band.


When Hey Heather ended their set we moved closer to the stage to wait for the start of Negative’s gig. During the break between the bands we watched the opening act distributing posters and writing dozens of autographs for the fans on the front row, but time still seemed to pass extremely slowly. The site had accumulated, in my opinion, far too few people in relation to the fact that the entrance fee was really cheap and there was no age limit. I looked around in front of the stage, where there were only a few rows of people and further back in the hall there were only a handful more. I waited for the start of the evening’s gig very much and I was feeling a bit surreal. When I saw Negative live for the first time over six years earlier I would never ever have thought that I'd see the band live a hundred times not to mention that during the same year would be my 100th and 150th gig. The show that evening, however, was my 150th, which felt incredible and made me hope that the show would be somehow memorable.


Finally the stage was ready and after the light signal the gig started. After the intro the first song wasn’t “Won’t Let Go” as usual, but “No One Can Save Me Tonight” like also at the show the day before. The song fits brilliantly as the first song and changing the order of the songs brought nice variation to the set. Right from the start of the show the playing could be heard really well to the front of the stage and although I do not think Jonne’s voice was at its best that night, I could really enjoy the gig. Also, as early as during “Moment” Jonne lost the lyrics, but continued until the end of the song smiling to himself, and not everyone in the audience probably even noticed that the singer forgot the words.


Unlike the night before, we also got to hear the acoustic section at this show. The rest of the band was ready to move straight to “Jealous Sky” after the previous song, when Jonne asked them to leave the stage because he wanted to play acoustically one song. When Jonne walked to the stage with his acoustic guitar some people in the audience were already shouting for “Fucking Worthless”, but Jonne had another song in mind. The singer began to tell how the band had not played that song after 2005 and how he had received an invitation to the presidential Independence Day reception after dedicating the song to the President at Yhteinen Asia -concert in 2005. At this stage I was already very excited, because even though “About My Sorrow” had been played a few times at gigs also after 2005, I knew that Jonne was talking about it. “About My Sorrow” is one of my favorites on Sweet & Deceitful, so I couldn’t have hoped for a better acoustic song. Especially when “Fucking Worthless”,”Lost Soul” and “Still Alive” had been heard so many times recently that they had become somewhat boring to me. The song sounded from the very beginning really beautiful, although Jonne’s guitar sounded a bit strange and soon after a couple of verses came a halt when Jonne didn’t remember any more lyrics. The singer even asked the audience to tell him how the song continues and finally someone did help him to remember the words. After a few more verses Jonne finally said that he really didn’t remember the lyrics and began to play “Fucking Worthless” like the audience had wanted. We heard a slightly different version of the song, as the whole rest of the band didn’t join in playing the song in the end like on previous shows.


After “Fucking Worthless” Jonne said to his mic that Larry and Snack would now play an instrumental version of “Neverending Parade”. I hadn’t really expected that we would hear also that song that night and judging by the other band members’ expressions they neither had prepared for it. Slammer had just managed to get back behind his drums and now he started to laugh and left the stage again. Larry and Snack, however, played the instrumental song, which sounded really good again. The audience seemed to dig the song a lot, too. When the song ended the rest of the band came back on the stage but Jonne was nowhere to be seen and the others didn’t seem to know what to play next. Larry even asked aloud "What happens now then?".  A new cord was put to Jonne’s guitar and then the singer walked back to the stage and the show continued with “Jealous Sky”.


The band seemed really cheerful at the evening's gig. “In My Heaven” was, at least we for our group, one of the highlights of the show, when Jonne told everyone to jump during the song. This piece is our favorite jumping song and it was great when everyone around us were also jumping. During the song Jonne got also another idea and told everyone to squat and then rise slowly with hands in the air. Salla and I were just laughing at that point and I didn’t quite get Jonne’s idea behind all this as it didn’t fit that part of the song at all. Also, during “End Of The Line” Jonne wanted everyone to jump and even though we think that the rhythm of the song is not really suitable for jumping, we first tried to do as the singer commanded. Soon, however, we had to stop because jumping on the right rhythm didn’t really go that well. When I looked around, I noticed that the rest of the audience didn’t manage to stay in rhythm much better than we had, but it hardly mattered as Jonne himself was probably the worst one of all.


After “Planet” the band left the stage and the audience started to cry for an encore. People had to shout  longer than usual and at one point I already thought that I could hear the mid-intro starting. The intro never started, however,  but eventually the band walked back onto the stage and began to play “Won’t Let Go”. At the end of the song I watched how the rest of the band laughed at each other when Antti only played bass on the stand even though the others were already ready to end the song. Eventually, the bass player, noticed the situation and after finishing the song the band thanked the audience, bowed and left the stage, Larry with cheerful jumps. A few songs from the end were left out but maybe the band had run out of time as they had played the extra acoustic songs in the middle of the set.


After the show we stayed in the lobby and when we saw a huge group of fans standing in front of one door we began to wonder if the band would have a signing session like a few times earlier this fall after gigs. Eventually, we saw Jonne, Snack and Larry behind the crowd and so we joined the queue. Before we got to the boys Snack and Larry had managed to split the scene, as well as the Jay, who also had come to talk to fans, and there were only Jonne and Antti left. We exchanged a few words with Jonne and after taking a photo we left and let the others also talk to him. When we left the venue we stopped for a moment by the band's car and exchanged a few words also with the other boys before we finally headed back to our accommodation, where our evening continued with bad humor late in the night.


The evening's gig was absolutely fantastic in every way, and even though someone in the band said that the previous night’s show at Henry's Pub had been better, the show at Kulttuuriareena was in my opinion more memorable and, in particular, "About My Sorrow" was a wonderful surprise.


-Teea

Categories: Suomi, Neon Tour 2010 [FIN], Klubikeikat | Club shows